Etelä-Amerikassa Perussa korkein oikeus on tuominnut maan entisen presidentin Alejandro Toledon 20 vuodeksi vankeuteen ...
Sähköt ovat palautuneet lähes 90 prosentille asiakkaista Kuuban pääkaupungissa Havannassa, kertoi kaupungin energiayhtiö ...
Presidentti Alexander Stubb jatkaa tänään kaksipäiväistä vierailuaan Saksassa yhdessä puolisonsa Suzanne Innes-Stubbin kanssa ...
Euroopan parlamentti äänestää tänään 35 miljardin avun myöntämisestä Ukrainalle. Kyse on lainasta, jolla tuetaan Ukrainaa sen ...
Ajankohtaan nähden tavanomaista lämpimämpi sää jatkuu Suomessa tällä viikolla, kertoo sääpalvelu Foreca. Eilen saatiin osassa ...
Länsimaissa kokousta pidetään Venäjän ja presidentti Vladimir Putinin yrityksenä osoittaa, ettei maa ole kansainvälisesti ...
Ainakin neljä ihmistä on kuollut ja yli 20 haavoittunut Israelin iskettyä lähelle Libanonin suurinta sairaalaa Beirutin ...
Syyrian puolustusministeriö sanoo kahden siviilin kuolleen Israelin ilmaiskussa ajoneuvoa vastaan Damaskoksessa.
Venäjän presidentti Vladimir Putin keskustelee torstaina YK:n pääsihteerin Antonio Guterresin kanssa Ukrainan sodasta.
Ähtärin eläinpuiston pandataloon ei tarvitse jonottaa puolen päivän aikaan maanantaina – sen viimeisenä aukiolopäivänä.
Suomessa tulee kuukausittain ilmi dronelennätyksiä tai -varkauksia, joiden takana vaikuttaa olevan valtiollinen toimija.
Suomenlahdella oli useita satelliittipaikannuksen häiriöitä viime viikolla, tiedotti Suomenlahden merivartiosto maanantaina.